Liittomyllyt

Naisille voitto ja nuorille hopea

Oli enemmän kuin lähellä että naiset eivät olisi koko finaaliin päässet. Ja kun paikka varmistui, niin tuli ongelmia joukkueen saamisessa paikalle. Putoaminen oli jo näyttänyt niin varmalta (alkukilpailun tulokset), että vaihtopelaajallekin ehdittiin ilmoittaa ”turha lähteä matkaan” ja hotelli peruuttaa. Onneksi Heidi Pyykkinen saatiin paikkaamaan aukkoa rivissä. Muut kultaa tuoneet olivat Nina Kovanen, Ann-Christina Kippo, Heidi Poikonen ja lauantaina pelannut Hannele Impola.

juttua naisten myllystä täältä

Nuoret pelasivat myös loistavasti Riihimäellä. Tuloksena oli hopeat kaulaan
Joukkueenjohtaja raporttia odotellessa asiasta tarkemmin täältä

Miehet olivat Lahdessa sunnuntain lohkovaiheessa oman lohkonsa kolmas ja ensimmäinen välieristä ulos jäänyt
Tulokset ja tarina tästä