Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2020

Hallit availevat

Kilpailutoiminta käynnistyy vähitellen

Koronavirus on mullistanut päivittäisen elämämme ja valtioneuvosto on todennut Suomen olevan poikkeusoloissa. Myös HBL on ryhtynyt tilanteen vaatimiin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin ja keskeytti maaliskuussa mm. kaiken kilpailutoiminnan.
Hallien availevat nyt oviaan ja kisatoimintaa laitetaan pystyyn rajoitusten mukaan.
Etenemme aina tilanteen sallimissa rajoissa ja viranomaisohjeiden määrämällä tavalla.

Tiedämme ja uskomme jäsenemme ja keilaajamme ymmärtävän tämän erittäin poikkeavan tilanteen

Hallien tietoja:
Bowling Oy
Tali avaa ovensa tiistaina 2.6. ja Ruusula päivän perässä keskiviikkona 3.6.

Masala ilmoittaa ”Keilahalli palailee pikkuhiljaa verkkoon, kesäkisaa voi jo heittää rajoitetusti!”

Tapanilan keilahalli avaa 1.6.

Tapiolan keilahalli avaa 1.6.

Fun Bowling & Bar aukeaa 2.6.. Avoinna ti-la klo 14-21.

Seurojen vuosikokouksista

Yhdistysten kokousten pitämiseen helpotuksia

Eduskunta on hyväksynyt lain, jolla voidaan väliaikaisesti poiketa yhdistyslain määräyksistä koronapandemian leviämisen rajoittamiseksi. Laki helpottaa yhdistysten toimintaa sallimalla seuraavat poikkeukset yhdistyslakiin:

  • Sääntöjen estämättä yhdistyksen kevätkokous voidaan pitää 30.9. 2020 mennessä.
  • Yhdistyksen hallituksen päätöksellä etäosallistumien yhdistyksen kokoukseen on mahdollista, vaikka etäosallistumismahdollisuutta ei ole mainittu säännöissä ja vaikka yhdistys ei ole hyväksynyt etäosallistumista sääntelevää äänestys- ja vaalijärjestystä.
  • Yhdistyksen hallituksen päätöksellä sääntöjen estämättä yksityinen henkilö voi käyttää äänioikeuttaan yhdistyksen kokouksessa asiamiehen välityksellä.
  • Yhdistyksen hallituksen päätöksellä myös valtuutettu saa valtuuttaa toisen valtuutetun käyttämään oikeuttaan yhdistyksen valtuutettujen kokouksessa.
  • Valtakirjoilla äänimäärä voi olla enintään 10 % kokouksessa edustettujen äänimäärästä, jollei säännöissä sallita suurempaa ääniosuutta.
  • Hallitus voi päättää, että 30.9. 2020 mennessä järjestettävään yhdistyksen kokoukseen osallistumisen edellytyksenä on ilmoittautuminen yhdistyksen kokoukseen viimeistään tiettynä päivänä, joka voi olla aikaisintaan viikko ennen kokousta.
  • Kokouskutsuaika lasketaan viimeisestä ilmoittautumispäivästä.

Linkki Olympiakomitean uutiseen
Linkki lakitekstiin PDF

HBL Sarjat 2020-2021

alkuun SKL:n tiedote koronan aikana pelaamisesta
Suomen Olympiakomitean ohjeet ja tiedot koronavirustilanteen vaikutuksista urheiluun

Kauden 2019-2020 osalta mestaruussarjat pelataan pois.

Alustavat pelipäivät ja kaikissa aloitusaika klo 18. Pelipaikka Tali.
Sarjaohjelmat viimeisille kierroksille tulevat 29.5. mennessä jakoon.
Pelit vaikuttavat sijoituksiin ja sen mukaan maksettaviin rahapalkintoihin sekä jonkin verran kauden 2020-2021 painotettuihin sarja-arvontoihin. Sarjan kärkijoukkueet kohtaavat yleensä seuraavalla kaudella vasta kevätpuolella toisensa. Mitalit jäävät ”keräilykappaleiksi” ensi kauteen.
2.6. Trio, mestarussarja kaksi kierrosta. Näillä näkymin 9 joukkuetta mukana
3.6. 5×5 eu, normikierros. 4 joukkuetta varmasti mukana, 1 epävarma
4.6. Seniorisarja mestaruussarja, koko loppukausi eli 3 kierrosta ja 9 sarjaa. 8 varmasti mukana, 1 epävarma
9.6. Trio, kauden loput sarjat
10.6. 5×5 Eu
11.6. Firmaliigan DUO-kierros
4x1am mestaruussarja ja I divisioona
pelataan lauantaina 6.6. klo 12 (mestis) ja klo 15 (I divisioona)

Uusi kausi tulee jossain vaiheessa eteen. Ilmoittautuminen on käynnissä ja päättyy toukokuun 31. päivä klo 23.59.

Sarjat kaudella 2020-2021 ovat entiset. Niihin ei muutoksia ole tehty.
4x1am sarjaan on houkuteltu vantaalaisia mukaan. Ehkä 1 tai 2 joukkuetta on tulossa. Katsotaan kuinka käy.
4x1am sarjan alku lähtee kahdelta tasolta eli tämän kauden heikoimmat eivät kohtaa tämän kauden parhaita syyskierroksilla.
HBL:n kilpailuvaliokunta kokoontui 21.4. ja päätti, että ensi kausi pelataan samoilla lohkoilla kuin tämä päättyväkin, jos sarjoja ei päästä pelaamaan loppuun. Eli nousuja ja/tai putoamisia ei tehdä, jos ei luovutuksia tule.

Tämän kauden sarjojen jatkuminen on vielä hieman auki. Riippuu edelleen miten rajoituksia puretaan 3.5. ja kuinka hallit aukeavat. Veteraanisarjat pelataan joka tapauksessa loppuun syyskuussa, koska normaalikausi alkaa vasta lokakuussa. Samoin baker starttaa lokakuun puolella ja yksi rästikierros voidaan pelata syyskuun puolella. Lisäksi nämä voidaan pelata arkisin. Näissä sarjoissa voidaan tehdä normaalit nousut ja pudotukset, jos pelit saadaan pelattua.

Syyskaudella haamumaksuja ei veloiteta ja pelimaksuissakin pyritään joustoon, jos ilmoittaa poisjäännistä hyvissä ajoin. Näistä tehdään vielä tarkennus elokuussa sen hetkisen tilanteen valossa. Periaatteena on, että ketään ei pakoteta pelaamaan virusuhan alla.

Varauksena myös syyskuun kierrosten siirto kauden loppuun, jos pandemia on edelleen arkea hankaloittamassa. Samalla jäävät VET 2×3, VET 3×3 ja Baker pelaamatta. Näitä sarjoja ei siirretä pitemmälle kuin syyskuuhun 2020.
Pelimaksuihin ennakoidaan normaaliin tapaan pieniä korotuksia. Suuruusluokka on euro tai kaksi/joukkue/kierros. Lopulliset sitovat päätökset asiasta vasta HBL:n vuosikokouksessa kesäkuun alun jommalla kummalla puolen. Hallitus, talous- ja kilpailuvaliokunta käsittelevät asiaa ensin tässä kevään aikana.
Pienemmille seuroille muistutus, että yhden sarjajoukkueen voi muodostaa kaksi seuraa yhdessä ilman farmisopimuksia.
ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen:

Ohjeita keilailuun koronapandemian aikana

Suomen Keilailuliiton hallitus piti maanantaina 11. toukokuuta ylimääräisen kokouksen, jossa käsiteltiin ja hyväksyttiin kilpailu- ja sarjavaliokunnan esitys SKL:n ohjeistukseksi keilailuun koronapandemian aikana.

Toivomme ja odotamme keilaajilta ja keilailuyhteisöiltä vastuullisuutta yhteisen hyvinvoinnin ja terveyden turvaamisessa. Suosittelemme seuraamaan ja noudattamaan viranomaisten sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viestintää ja ohjeistusta. SKL noudattaa valtioneuvoston 4.5. linjauksia poikkeustilan aikana. Kilpailu- ja harjoitustoiminta voidaan käynnistää 1.6. seuraavin erityisjärjestelyin:

Keilaajille

  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti, kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Koko ajan pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli vähintään kaksi metriä ja muistetaan kaikkien vastuu ohjeistuksen noudattamisesta.
  • Anna tilaa pelikavereillesi. Käytä vain omia pelivälineitäsi ja tarvikkeitasi (esim. pallopyyhe).
  • Ei kättelyä ja läpyttelyä pelikavereiden ja muidenkin kanssa.
  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta paitasi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Voit epäillä koronavirustartuntaa, jos sinulla on kuumetta, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai hengenahdistusta. Jos taudin oireet ovat lieviä etkä kuulu riskiryhmiin, lääkärin tekemää taudinmääritystä ei pääsääntöisesti tarvita, vaan taudin voi sairastaa kotona.
  • Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, pysy kotona.

Keilahalleille
Suosittelemme mm. seuraavia toimenpiteitä koko keilahallin alueella ja että keilahalli tarkentaa ohjeistusta omaan ympäristöönsä ja toimintaansa soveltuvaksi:

  • Keilahallin tulee varmistaa, että keilaajat ovat tietoisia poikkeustilanteesta johtuvista erikoisjärjestelyistä ja ohjeiden tulee olla näkyvillä paikoilla. Jokainen keilaaja on vastuussa, että noudattaa ohjeita.
  • Keilahallin henkilökunnan tulee mahdollisuuksien mukaan valvoa, että ohjeita noudatetaan.
  • Kaikenlaista lähikontaktia muihin henkilöihin ja ihmisjoukkojen syntymistä tulee välttää. Radoituksessa tulee huomioida, että turvaetäisyyksiä voidaan noudattaa.

Kilpailutoiminta
Suositellaan vähentämään kilpailussa tapahtuvia kohtaamisia. Sääntöjen puitteissa on mahdollista keilata rataparia vaihtamatta.

Keilailuopetus- ja valmennus
Keilailuopetusta- ja valmennusta voidaan antaa. Opetuksessa tulee noudattaa THL ja TTL ohjeistusta asiakaspalvelutilanteista.

Lisätietoja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL):  thl.fi
Suomen Olympiakomitea: olympiakomitea.fi
Työterveyslaitos (TTL): ttl.fi

Pelipaikkoja tarjolla

Kaikki seurat hakevat lisää pelaajia, mutta aina on pari aktiivisempaa.

Patterin ilmoitusta odoteltaessa (on jo facebookissa luettavissa) Ailec pisti verkot vesiin omalla viestillään:
Keilaseura Ailec Team ry laajentaa keilailutoimintaansa ja ottaa tästä syystä uusia, aktiivisia jäseniä joukkoonsa. (lisää)

Lisää seuranhakuilmoituksia julkaistaan, kun niitä sähköpostiin tipahtaa.
Toimii myös toiseen suuntaan. Jos olet ilman seuraa ja/tai pelipaikkaa, niin viestiä HBL toimistolle ja katsotaan sopivat vaihtoehdot.