Miesten Trio

Triot käyntiin Talissa

Jälleen yksi sarjakausi alkoi, kun miesten Trio 3x3am pelattiin tuplakierroksena Talissa.
Mestaruussarjassa kukaan ei ottanut kaikkia kahdeksaa jaossa ollutta pelivoittoa. Munsoneille merkittiin eniten kaadettuja keiloja mutta sijoitus oli ensin pudotusviivan alla. Tarkistuslaskennassa munsoneiden sijoitus nousi lähemmäksi mitalisijoja.
Kärjessä olevat joukkueet eivät juhlineet parituloksilla, joten tämän kierroksen perusteella kukaan ei voi lyödä vetoa kevään voittajasta. Ehkä Erän pyöreät nolla pinnaa kierroksilta voisivat olla jonkun vedonlyönnin pohjana?

I divarissa HVV aloitti vahvasti. Samoin vain yhden ottelun pelanneet JP ja MaKe.
Olisiko tuosta kolmikosta kaksi keväällä nousuviivan yläpuolella?

tilanne