HIFK:lle trio(kin)

HIFK:lle trio(kin)

Punapaidat taas kärkipaikalla

HBL Trio 3×3 meni lopussa jännäksi. HIFK I pääsi huhti-toukokuun loppusuoralla muilta hieman karkuun ja mestaruuteen. Hopea ja pronssi oli viimeisessä ottelussa viiden joukkueen välinen kisa. Tornados, Patteri, Erä, JP ja HIFK II olivat pinnan sisällä. Lähes koko kauden kärjessä keikkunut Erä otti siipeensä loppukauden tärkeissä peleissä. Päätösmatsissa JP:tä vastaan molemmilla oli sormet ojentuneena kohti mitalia. Erä vei, mutta keilapinnat jäivät heikoiksi. Tornados pyssytti hyvin Boltsin kakksojengiä vastaan ja nosti osakkeitaan parituloksella. Lopussa pinnoja ynnätessä tuo yksi paritulos pelasti ja joukkue nousi hopealle.
Patteri lähti päätöskierrokselle takamatkalta, mutta tykitti keiloja kumoon siihen tahtiin, että kuutossija vaihtui pronssiin viimeisen keilan kaaduttua. Kisan loputtua alettiin laskea tärkeitä keilapisteitä. Ero HIFK:n kakkoseen oli lopulta pieni mutta riittävä. HIFK II kompastui viimeisellä esteellä Rkm:ää vastaan ja sarjavoitto jäi saamatta ja samalla hopea luiskahti sormien välistä. Erä jäi tasapinnoissa selvästi Patteri-HIFK II kaksikosta.

I divarissa oli myös ratkaisut viimeisissä otteluissa. Kärjestä kierrokselle lähtenyt MaKe ei saanut kolme pelaajaa viivalle ja haamu-ukko ei kerännyt jäännöspinnoja riittävästi. Strikers nousi hetkellisesti kärkeen, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena. Takaa rynni ohi hyvän kevään pelannut RK ja aina vahva trioseura MBI. MBI oli epähuomiossaan missannut edellisen pelikierroksen, mutta sai kuin saikin erheen paikattua ja nousee ensi kaudeksi mestaruussarjaan.

Risto

Kommentointi on suljettu.