Mestaruussarjat ja M I divari

Naisten mestaruussarjassa on pelattu puolet syksyn ”karsintakierroksista” ja odotetusti GB ja Mercur alkavat ovat kärkipaikoilla. Ehkä kuitenkin odotettua pienemmällä erolla seuraaviin?
Kuuden parhaan joukkoon on vielä enemmän halukkaita kuin paikkoja, joten seuraaville kierroksille jää mukavasti pelipanosta. Pelistä ulkona ovat vasta HKV:n ja Sepottarien kakkosjengit.

Miesten mestiksessä GB paranteli asemiaan nousten viivan paremmalle puolelle ja Boltsi-72 oli kierroksen kakkonen nousten taulukossa mitalipeliviivan alapuolelle. Tässä vaiheessa kautta tilanne on vielä tasainen ja sijoitukset vaihtelevat kierroksittain. Ailecin vetämänä mennään varmasti myös seuraavankin kierroksen jälkeen ja kaikki ovat vielä hyvin kuvioissa mukana.

Miesten I div A-lohkossa Jyrä II on vakuuttavassa kunnossa ja johtaa sarjaa selkeästi. Eroa on jo 12 pinnaa seuraavaan. Kierroksella tuli lisää eroa keskikastin ja peräpään kaksikon välille. Tela on jäämässä porukasta eikä City B:kään kierros ollut paras mahdollinen.

B-lohkossa on sielläkin Jyrä kärjessä. Eroa seuraavaan ei täällä ole kuin vaivainen pinna. Jyrä otti kierrokselta 13 pinnaa ja saman pistemäärän kuittasi myös kakkonen Ailec II. HVV on jäänyt kaksikosta hieman. Peräpäässä RK:n ero seuraavaan kasvoi hieman lisää.

parhaat pelaajat
miehet mestaruussarja
1. Markku Ahonala Patteri 1685
2. Henrik Ahonen GB 1650
3. Teemu Asplund Ailec 1555
4. Kert Truus Tornados 1546
5. Markus Hautakoski Boltsi-72 1544

miehet I div
1. Jussi Malkki HKV 1600
2. Kalle Parkkari Kiffen 1548
3. Mika Saarinen Jyrä  1537
4. William Braithwaite Veljet 1501
5. Marco Karvinen Jyrä 1488

naiset mestaruussarja (6 ottelua)
1. Reija Lundén GB 1397
2. Kristina Kryl GB 1385
3. Elice Piksilä GB 1118

naiset mestaruussaja (5 ottelua)
1.  Heidi Lind Blooper 1148
2. Anja Hilpinen TKS (Patteri N) 997
3. Tytti Vainikka Patteri N 912
Tilanne

 

Kauko Ahlström ja John Davis Award

Suomen Keilailuliiton pitkäaikaisimmalle puheenjohtajalle ja kansainvälisen keilailun suurelle tekijälle Kauko Ahlströmille myönnettiin WTBA:n kongressissa John Davis palkinto.
Ahlström jakaa nyt ensimmäistä kertaa jaetun palkinnon Brunswickin johtajan Jack Reicherin kanssa.

Palkinto ojennetaan Hilkka Luodolle ja muille Kauko Ahlströmin omaisille Talissa SM-liigan tauolla sunnuntaina 20.10. noin klo 13.15.
Samalla tauolla on myös mm. MM-mitalistien kakkukahvit.

Juttu SKL:n sivuilla

Helsinki Ranking, GB ja Jyrä

Helsinki Rankingissa on lisätty GB Turnauksen HR6-osakisan peliaikaa viikolla eli kisa alkaa jo 14.10. ja jatkuu GB Turnauksen loppuun saakka.
Samoin Jyrä Turnauksen HR10-osakisan peliaikaa on aikaistettu viikolla alkamaan 11.11. ja jatkuen kisan loppuun asti.

Nämä siitä syytä että Talissa ei menty syksyn aikana kahden viikon hoitojaksoihin, vaan syksyn kisat voidaan pelata samalla olosuhteella alusta loppuun asti.

Liittomyllyt

Miesten liittomylly Lahdessa on mennyt kokonaan uusiksi. Joukkue on kolmimiehinen. Sääntöjä on rukattu mm. alla olevissa kohdin:

3. Kilpailuun voivat osallistua Suomen Keilailuliiton alaiset paikallisliitot
rajoittamattomalla määrällä kolmimiehisjoukkueita. Lisäksi kun liitolla on yksi (1)
joukkue jo ilmoitettuna voivat he ilmoittaa myös joukkueen jossa yksi (1) pelaaja
edustaa muun liiton keilaseuraa, mutta pelaajan asuinpaikka on liiton alueella
4. Alkukilpailussa keilataan kuusi (6) sarjaa eurooppalaisittain (ei tasoituksia)
5. Loppukilpailuun selviytyy 12 parasta joukkuetta
6. Loppukilpailussa joukkue saa lisäksi käyttää yhtä alkukilpailun joukkueessa
pelaamatonta pelaajaa
7. Loppukilpailussa on joukkueilla oikeus suorittaa yksi pelaajavaihto yhden sarjan
aikana
8. Loppukilpailussa joukkueet on nimettävä ennen kunkin sarjan alkua

Palkinnot ovat paremmat, tarvittavaa lisäinfoa Liittomyllykutsu2013
Säännöt kokonaisuudessaan Liittomylly-säännöt 2013

Naisten kisat ovat Tampereella ja HBL:n joukkueen valitsee mestarit Mercurista.
Nuoret ja juniorit Riihimäellä ja joukkueen valitsee Koulutus- ja nuorisovaliokunta.