Isännät tylyinä 9.4.
- HBL kolme parasta
- Hämeenlinnan ykkösmiehet
Hämeenlinna tuli jo paikalle ”rampana ankkana”, kun pari miestä jäi pois sairastelujen takia.
Ottelun ehkä jännittävin vaihe oli sopiminen kuinka pelataan ja kenen pinnat ynnätään yhteen. Lopulta välitystuomioistuimen ehdotuksesta päädyttiin pelaamaan joukkuekeskiarvolla.
Ottelu ratkesi kuitenkin alkupään sarjoissa vaikka muutama kotijoukkueen jäsen yritti pidättäytyä hurjasta tulostehtailusta tutuilla baanoilla.
Veteraanikeilaajien puheenjohtaja Christer Ehnlund pääsikin kiittämään hämeenlinnalaisia hyvästä pelihuumorista vaikka tappiota tulikin hieman ronskisti. Ensi kerralla Hämeenlinnan uudistuvassa hallissa pelattavassa ottelussa tulos on toinen ja tappio kuitataan korkojen kera.
Tällä kaudella HBL:n joukkueessa on Järvinen ollut näyttämässä suuntaa. Seppo oli nyt joukkueen kärkenä. Matti Salonen ja Jouko Kuossari toimivat hienosti siipimiehinä.
Edellisessä Talissa pelatussa ottelussa Seppo oli listan toisessa päässä. Ihan hyvä loikkaus tämän ottelun historiassa.
Ottelun tulos keskiarvojen mukaan 207,13 – 184,19
Jos otettaisiin HBL:n 6 parasta mukaan 7637-6631.
Jos HBL:n joukkueen keskiarvon mukaan, niin kuuden pelaajan ottelutulos: 7457-6631.


