Markkinointityöryhmä

Uusi ryhmä koolle

Tarkoitus ei ole perustaa ”sponssien hankintanyrkkiä” vaan ryhmä joka voi suunnitella ja kehittää hallien tapahtumia ja syventää esim. SM-kisojen näkyvyyttä alueella. Olla hallien ja järjestäjien käytettävissä ja apuna.
Aluetta ei rajata HBL:n rajojen mukaan, sillä pääkaupunkialue on yksi kokonaisuus eikä keilailun rajaukset kiinnosta satunnaista katsojaa, perjantaipallon pyörittäjää tai lajista kiinnostunutta tukijaa.

Ryhmän tavoite on olla tukija ja sparraaja tapahtumissa ja kisojen kehittämisessä yleisölle päin. Kokoonpano saa muuten määritellä omat linjansa varsin vapaasti jäsenten osaamisalueiden mukaan.

Kun uskot että sinulla on annettavaa keilailulle ja pääkaupunkialueen keilailulle erityisesti omalla osaamisellasi tapahtumien järjestämisestä, viestinnästä, myynnistä ja/tai markkinoinnista, niin ole yhteydessä Ristoon 040-9004787.

Jos haluat antaa omaa osaamistasi ryhmälle kuulumatta kokoonpanoon, niin aina on mahdollisuus tulla kertomaan omia ideoita ja antamaan vinkkejä.

Tavoite on saada ryhmän perusta kokoon lokakuun aikana

Koronasta

Koronan toinen aalto jatkaa etenemistään ja sen torjumisessa on yhä enemmän siirrytty paikallisiin toimenpiteisiin.

Esimerkiksi 5.10. Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kieltää kaikki yli 50 hengen kokoontumiset Vaasan kaupungissa. Lautakunta antoi lisäksi vahvan suosituksen, ettei yli 20 ihmisen kokoontumisia järjestetä sisä- tai ulkotiloissa. Lisäksi joukkueurheilun toiminnalle suositellaan taukoa. Nämä Vaasan kaupunkia koskevat kiellot ja suositukset ovat voimassa sunnuntaihin 25. lokakuuta asti. Myös koko Vaasan sairaanhoitopiiri on antanut vahvan maskisuosituksen julkisiin tiloihin ja suunnittelee lisätoimia vielä tänään. Samaa voimme odotella myös HUS-alueelle ja vaikuttaa HBL:n toimintaan.

HBL seuraa tilannetta ja tekee kilpailuja koskevat päätökset kuten siirrot ja peruutukset . Samoin keilahallien tulee antaa maskisuositus tiloissaan tarvittaessa.

Valtakunnansarjat, jotka ovat paikallisten rajoitusten piirissä, ilmoittetaan heti Suomen Keilailuliittoon (keilailuliitto@keilailu.fi sekä kilpasarja@keilailu.fi). Keilailuliitto sopii sitten tarvittaessa välittömästi kyseisen kisan siirrosta tai peruutuksesta yhteistyössä kilpailu- ja sarjavaliokunnan kanssa.

Esimerkiksi kilpailukalenterissa on 15.10.20 sovittu veteraanien valtakunnansarja Vaasassa, jonka joudumme siis siirtämään rajoitusten takia muualle pelattavaksi.

Valtakunnallisista rajoituksista ja muutoksista päättää jatkossakin Suomen Keilailuliiton hallitus.

Helsinki Ranking

Ranking on alkanut pyöriä ja tällä viikolla lähtee Tapiolassa käyntiin HR6 ja PariCupin kolmas osakisa.
HR3 Tapanilassa, HR4 Masalassa ja HR5 Talissa
PariCupin kakkososa Masalassa käynnissä.

Tilanne 2/12 syksy2020
PRO
CHAMPION
CLASSIC

Pari Cup 1. osakisa pelattiin Talissa ja sen parasta finaalien pyörteisiin kevään puolella

Veteraanit 2×3 lohkot

VET 2×3
mest I A I B II A II B
1 Boltsi-72 I 1 Ailec I 1 Sepottaret I 1 HK-Kehrä II 1 PuVe x
2 HVV I 2 TaKe I 2 City B I 2 MaKe 2 TaKe III x
3 Tornados 3 HKV I 3 AX 3 City B II 3 Mercur x
4 Patteri I 4 Fenix 4 HKV II 4 Erä II 4 HKV III x
5 OB I 5 Globus 5 Boltsi-72 III 5 POLE 5 JP II x
6 HIFK I 6 HIFK III 6 Kiffen I 6 OB III 6 Esbo IF x
7 HK-Kehrä I 7 Finnair 7 OB II 7 SV 7 Erä IV x
8 HVV II 8 Sepottaret II 8 HIFK IV 8 Erä III 8 HIFK V x
9 JP I 9 Patteri N 9 HIFK II 9 Kiffen II 9 MoMi x
10 Jyrä 10 Erä I 10 Ailec II 10 He-Kui 10 Ballmasters x
11 Boltsi-72 II 11 RK 11 TaKe II 11 Kasikolme 11 Korona x
12 Radio I 12 KaPS 12 Radio II

Sarjan peliohjelmat 9.10 mennessä. Sarja alkaa 21.10.

Veteraaninaiset-Veteraanimiehet

Tiukka kisa naisten ja miesten välillä oli valitsijoiden mielessä joukkueita kootessa.
Toisin kuitenkin kävi.
Joko 1) valitsijat eivät osuneet oikeaan
2) Miehet pelasivat heikosti
Tai todennäköisin vaihtoehto 3) naiset pelasivat hyvin ja paljon paremmin kuin valitsijat uskoivatkaan

Helena Kukkonen johdatti naiset murskaavaan 11408-10511 voittoon.
Vaikka miehet olisivat saaneet tuplahyvitykset, niin tappio olisi tullut.
Helenan (tulos 1220) jälkeen toiseksi paras pelaaja oli Kristina Reinikainen (1199) ja kolmonen  Inkeri Määttä (1186). Jan Koski oli vasta neljäs parhaana miehenä (1170).
Miehille jotain lohtua Kosken ottelun parhaasta sarjasta 248.

tulokset

 

Baker-mestaruus

Mercur leipoi muut kumoon

Jotain aineita Mercurin naiset olivat leiponeet kisapäivänä. Illan tummuessa muut joukkueet hiipuivat ja mercurilaiset etenivät kuin juna.
Lucky Strikersilta loppui puhti jo hyvissä ajoin ennen toisen sarjan loppua eikä onnekkaita kaatoja tullut mistään osumasta. Vakuuttava 409-344 voitto harmaapaidoille.

Radio lähti kisaan mukaan ja mentiin tasaisesti lähes koko ajan. 2. sarjan lopussa yksi missi ratkaisi voiton ja taas Mercur nosteli käsiä pystyyn. 373-363.

Finaalissa HIFK pääsi toiseen sarjaan 10 pinnan etumatkalta. Ei riittänyt vaikka loppuun punapaidat latoivat 7 rastin jonon. Mercur pisti yhdellä paremmaksi ja vei voiton.
Mercur on usein ollut finaalissa ”se neljäs”, mutta nyt homma kääntyi päälaelleen. 425-383 lopputulos Grande Finalessa.

Kauden 2020-2021 Bakerliiga alkaa 22.10. klo 19 Tali
Mukaan mahtuu!

tulokset

Liitto-ottelu Lohja-Helsinki
Lohjan keilahalli torstaina 29.10.2020 klo 11.00

Joukkue:
Mauno Ylimäki, Asko Aravirta, Aarne Nilsson, Markku Pennanen, Pertti Palmio, Kaj Sällström, Erik Olin,  Ari Tiainen C
Varalla:
Ralf Ahlfors, Viljo Vartiainen, Paavo Aulio

Paidat noudettavissa kilpailukansliasta tiistaina 27.10.2020.
Vahvista osanottosi kirjoittamalla x nimesi perään Talin listassa
Matkat tehdään henkilöautoilla. HBL maksaa ajokilometrikorvauksen.

Seurapaitapäivä

Seurapaitapäivää vietetään tiistaina 29.9. – näytä oma seurasydämesi!
Jälleen on aika kaivaa kaapeista seurapaidat, -pipot ja muut seuravärein varustetut kamppeet! Tiistaina 29.9. juhlistetaan Olympiakomitean #Seurasydän-kampanjan kohokohdaksi noussutta seurapaitapäivää. Kaikki mukaan näyttämään seuravärejä

 

tuosta lisää

4x1am

4 X 1 am starttasi

Kausi alkoi Talissa myös tässä sarjassa.
GB ja Patteri lähtivät vetämään letkaa yläsarjassa. Mercur ja Radio alemmassa.

1. vaihe 1. kierros  ylälohko ja alalohko
henkilökohtaiset tulokset kierros 1: ylä , ala