TSG otti duomestaruuden heti 1. osallistumisvuotena. Finaalissa kukistui puolustava mestari ESBC selvin luvuin. Pronssille Team Spirit, joka hävisi semifinaalin ESBC:lle vasta tasoituslukuja ynnätessä.
Triossa YLE otti jälleen yhden mestaruuden. StenaTime oli finaalissa aseeton. Semissä YLE kepitti Bowlingin vahvan trion, jota vahvistamaan suuresti kaivattiin kaatokisan voittanutta Tediä.
DUO finaalit 7.4.2025:
Team Spirit – ESBC 945-945 (tasoitukset 138-90) eli voittaja ESBC TSG-ESBC 867-823 TSG Duon kauden 2024-2025 mestari
TRIO finaalit 7.4.2025:
Bowling – YLE 1137-1226 YLE-StenaTime 1384-1224 YLE Trio kauden 2024-2025 mestari
Maanantairankingit saatiin nekin päätöksiin ja niistä tulokset TÄSTÄ
Kevät otti takapakkia ja yöpakkaset tulivat. Kevään tapaan boltsilaiset ottivat hyytävät otteet haltuunsa ja paukuttivat sellaisia tuloksia tauluun, että ei ole aikaisemmin seniorisarjoissa nähty. Tornadosta vastaa kolmeen sarjaa 2268 tasoituksin eli 252 mieheen. 2163 puhtaana ja sekin yli 240 rajan. Vaihtomiehen oli turha kysyä pääsyä mukaan ja toisaalta kuka tuollaiseen rekeen edes hyppäisi.
Ei Tornados heittänyt pyyhettä kehään tuossa eikä seuraavassa. Etenkin latua avannut Peter Strömberg pisti keilaa kumoon mestarin lailla. 800 pinnan raja jäi kuitenkin harmittavasti rikkomatta. 780 toiseen otteluun ja 716 ensimmäiseen. 249,33 keskiarvolla kausi päätökseen.
Ailec jäi Tornadoksen jalkoihin eikä päässyt hopeamiteihin käsiksi.
Kisassa ja kisalähdöissä tarvitaan apukäsiä ja -silmiä.
Muutamia valvojia tarvitaan vielä ns. salin puolelle.
Vuoroista ja muusta valvontaan liittyvästä kertoo kilpailun johtaja Jukka Savolainen tarkemmin. Ole yhteydessä Jukkaan sähköpostilla @bowling.fi tai soita Taliin.
Voit ilmoittaa myös HBL:n kautta olevasi käytössä: Risto Spora 040-9004787
4x1am sarjan päätöskierros ei tarjonnut yllätyksiä eikä viime hetken kirejä.
Patteri I oli voittamaton koko kauden. Viimeisessä matsissa GB I oli voitossa kiinni. Karo Hilokoski teki kaadon viimeiseen heittoonsa ja Patteri oli parempi luvuin 901-900. Sarjasijoituksiin ottelun tuloksella ei ollut enää vaikutusta.
GB I hopealle ja Pattei II pronssille.
I divarissa paras oli Boltsi-72.
1 Patteri I 118
2 GB I 91
3 Patteri II 62
4 HIFK 27
5 GB II 22
1 Boltsi-72 102
2 Ailec I 68
3 RK 68
4 HK-Kehrä 44
5 Ailec II 38
Maanantaiaamun ratoksi pelattiin nopeita kahden ja yhden sarjan vetoja ja paremmat jatkoivat aina päätyyn saakka.
Alkukilpailun ykkönen GB:n Harri Järvinen oli melkein kakkonen, kun hän hävisi kisan voittaneelle Ballmastersin Juha Liljalle jo pudotuspelivaiheen toisessa matsissa.
Samaa tappiokalkkia Juha syötti sen jälkeen Olli Lamminsalolle (pinnan ero!) ja Rainer Tuunelalle semissä. Finaalissa Jyrän Raimo Kytö teki pari reikää ja Juha tykitti rastia ruutuun. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä vaikka ruutuja oli pelaamatta. Ringside- katsomossa alkoivat kengät kääntyä kotia kohden jo kauan ennen kymppiruutua.
Kytö ei päässyt ihan samaan laukkaan kuin semissä Ailecin Christer Ehnlundia vastaan. Olisiko tuokaan riittänyt, mutta ottelu olisi mennyt tiukaksi.
Imperiumissa ei valta-asetelmat muutu. Finaalissa pelaavat totutut ja tutut joukkueet eli viime kauden kaikki finalistit.
HIFK varmisti alkusarjan voittonsa jo kierrosta ennen päätöstä. Radio tuli kakkosena maaliviivan yli. Strikers ja Ke-Ro siinä tuntumassa selvästi ennen City B:tä.
Kärkinelikko on pitänyt asemiaan hallussa kauden alusta asti. Saataisiinko ensi kaudella muurit murtumaan?
Viime kauden finaalin voi lukaista tästä ja pohtia miten käy tällä kertaa.
Kaikkiaan 4 kolmesatasta nähtiin, kun HBL:n avoin mestaruus laitettiin pakettiin. Kisan tulostaso oli muutenkin aika hurja. Parhaiden sarjojen sarake on punahehkuinen. Jussi Laine aloitti tekaisemalla 300-sarjan vain hetkeä ennen Kai Virtasta. ”Kaitsu” voitti tuolla treballa Jähin lukemin 300-299. Joonas oli hetkeä aikaisemmin jättänyt kymppikeilan pystyyn.
Jokaisessa sarjassa saatiin vähintään 8 kaadon jono alusta. Tekijöitä oli mm. Ted Hillner, Olli Sievers, Pyry Puharinen ja Jukka Pesonen (kahdesti 11 kaatoa). Lopulta vielä Leevi Saikkala onnistui samalla radalla missä Pesonen oli edellisessä sarjassa jättänyt viimeisessä heitossa 4 keilaa pystyyn.
Pudotuspeleissä Jähi kohtasi Saikkalan ja Virtanen Pesosen.
Joonas ei jättänyt Leevi saumaa ja meni finaaliin. Kaitsu ratkaisi oman seminsä vasta loppuruuduissa ja jätti Jukan Leevin harmiksi.
Jähi otti ensimmäisen HBL avoimen mestaruuden näyttävästi tekaisemalla illan neljännen 300-sarjan ja voitosta ei tarvinnut jälkipelejä pelata.
Semissä Saikkala oli mennä menojaan, mutta Pesonen hilasi itsensä voittoetäisyydelle. Leevi piti pintansa ja otti pronssin mukaansa.
Naisten mestaruus
1. Stella Lökfors GB
2. Taija Roligille Strikers
3. Reija Lunden GB
Stellalle voitto oli 1. avoimen sarjan mestaruus.
miehet
1. Joonas Jähi GB
2. Kai Virtanen GB
3. Leevi Saikkala GB
4. Jukka Pesonen Munsons BC
Tapani Kiviranta hoitaa lopulliset ilmoittautumiset Lahteen. Myös joukkueet ja miesten/naisten parit.
Helsingin veteraanikeilailu hoitaa bussimaksun rahastamisen, pallojen noudon Talista aamulla ja muut käytännön järjestelyt.
Tänä keväänä ei nähty viime vuoden kisan tapaista loppunousua. Tuolloin naiset saivat oivan loppukirin ja voittivat 14 pinnalla.
Nyt eroksi kirjattiin 403 pinnaa miesten hyväksi.
Kisa oli alusta alkaen miesten hallinnassa eikä Helena Kukkonen saanut vedettyä muita mukaan tulostehtaaseen. Helena oli kisan paras pisteiden kerääjä ennen John Öströmiä ja Lasse Lehtosta.