Tapiolan Kesäkisa

Tapiolan kesäkisan finaali

Tulokset muodostuivat seuraavanlaisiksi
1 PASI UOTILA 2018 (0)
2 TOMAS KÄYHKÖ 1895 (0)
3 JUKKA PELTONEN 1819 (16)
kaikki tulokset tässä

4×1 päätöskierros

GB mestariksi

Illan pääteema oli ottaako Patteri I tai II GB:n etumatkan kiinni?
1. sarjassa Patteri ykkönen rikkoi tonnin rajan (1008), mutta GB ja kolme muutakin joukkuetta puhkoivat paritulosrajan. Mitalikolmikoksi muodostunee GB-Patteri-Patteri.
Patteri I kepitti Patteri II:n ja tarrasi kiinni hopeiseen metalliin. GB otti voiton parituloksella ja on jo lähellä teoreettistakin mestaruutta. Käytännössähän kulta on jo takataskussa. Sijat 4.-6. täysin auki. Veljet, Boltsi-72 ja Mercur kaikki tasapinnoissa.
Kolmannessa sarjassa mielenkiinto siirtyi hallin ulkopuolelle, kun Mercurin Diana Salmelan auto lähti pihalta ”kävelemään” ja aiheutti kolarin heti Huopalahdentiellä. GB otti ja varmisti siinä sivussa mestaruuden. Boltsi on Patterin takana iskuasemissa. Näinkö pronsseista tulee vielä kisa?
4. sarjan loppu ja pronssit taitavat mennä Patteri kakkoselle. Samu Ylijoen oli tehtävä viimeiseen kaato, jotta Boltsi olisi saanut parituloksen ja kolme pinnaa. 9 keilaa kaatui ja samalla sammui mitalisauma.
5. sarja ei tuonut muutoksia mitalijärjestykseen.

1. GB
2. Patteri I
3. Patteri II
4. Boltsi-72
5. Veljet
6. Mercur

Yhden pallon show

Jouko Kuossari omaa luokkaansa

Talissa pelattiin kauden alkuun yhden pallon kisa, josta muodostui yhden miehen show. Samaan tapaan kuin vuosi takaperin. Nyt etumatkaa oli sen verran että ensi kerralla herra Kuossari saa kuulemma pelata vain 4 sarjaa muiden viittä vastaan. Jos siten saataisiin kisatunnelmaa ykkössijasta?

Kisa oli myös kakkossijan osalta vanhan uusintaa, kun Helena Kukkonen pokkasi kakkoselle kuuluvat eurokasat.
Kuvassa mukana kolmonen Rainer Tuunela, jotta saadaan jotain uutta näihin Talin veteraanien palkintokuviin. Jouko ja Helena kun ovat olleet kaksitaan kuvissa viime aikoina.

Tulokset

HR Finaali

Finaali 26.8. Tali

Kausi saatiin paketoitua

Pro-sarjassa ei nähty yllätyksiä, kun Pasi Uotila meni karkuun muilta jo kisan puolivälissä. Loppuun saatiin kisahuipennus, kun Boltsin Samu Ylijoki teki keilauransa 1. 300-sarjan. Tuolla sarjalla varmistui kakkossija ennen Marko Meriluotoa. Harmillisesti halli oli ehtinyt osin tyhjentyä illan jo hämärryttyä ennen tuota täydellistä onnistumista.

Champion-sarjassa viimeinen sarja ratkaisi voiton. Karo Hilokoski oli pari pinnaa edelle Kyösti Karvista ennen 9. sarjaa. Kyösti voitti viimeisen sarjansa ja Karo hävisi ja näin osat sekä mitalin värit vaihtuivat ns. kalkkiviivoilla.

Classic-sarjassa Antonio Valtonen piti kärkipaikkaa käytännössä koko ajan. Jenni Stenroos roikkui mukana, mutta ei päässyt ohi. Kirsti Piipari jäi kärkikaksikosta jo jonkin verran.

Lautta- ja pelimaksun esim. Estonia tai Pärnu Openiin arvonnassa voittivat Leevi Saikkala, Markku Pennanen ja Eeva Saukkonen.

Tulokset
tulokset puhtaana pelaajien nykyisillä luokilla

Vihti Bowling liittyi

HBL alue kasvoi

Nummelassa sijaitseva Vihti Bowling liittyi HBL-halleihin.
Meneillään olevan kesäkisan jälkeen Vihdissä pelattavat sarjat tulevat HBL-tilastoihin.

Kauden aikana hallissa pelataan yksi HR-osakilpailu. Kisa järjestetään tammikuun lopusta maaliskuun alkuun.
Muita kisoja tulee kunhan halli ja Bombersin kanssa yhdistynyt Bad Boys saa niitä järjestettyä. Miksei muutkin seurat ja tahot.

linkki hallin sivuille

OB Turnaus, finaali 18.6.

Tomas Käyhkö voittoon

Ruusula Openin voitto viime viikolta sai kaverikseen OB Turnauksen ykkössijan Talissa pelatussa kisassa. Voitosta käytiin tasainen kilpa loppuun asti Pasi Uotilan kanssa. Tomas lähti 23 pinnan etumatkalta viimeiseen sarjaan. Tiukaksi meni ja vasta 8. sarjan viimeiset ruudut ratkaisivat voiton Tomakselle. Tasapelikin olisi ollut mahdollinen.

Pasille kisan 3. sarjassa 300.

Lopputulokset
1. Tomas Käyhkö Mainarit 1969
2. Pasi Uotila Ailec 1958
3. Joonas Jähi GB 1854
4. Ari Kinnunen Ailec 1814
heille rahalliset korvaukset
sijat 5.-16. lahjakortti Pasin luo Strike Shopiin

tulokset

Nettikeilailua

Jos olette ihmetelleet mitä ne kaksi tötteröä Talissa ratojen 15 ja 16 takana ovat, niin nyt niille on selitys.
Talissa on mahdollisuus kokeilla keilailua netin yli vaikka virtuaalimatkailuna lahden toiselle puolen tallinnalaisen kaverin kanssa. Akadeemia Bowling mukana turnauksessa.

Ten Pin Cam tutustumisturnaus

tiedot
säännöt

Erälle 5x5eu-sarjan voitto

Mestaruus tuli varmoin ottein

Erä oli viimeisellä kierroksella erinomainen eikä antanut Koronahaamujen pelotella. Muutamia joukkueita haamujengi kauden aikana nöyryytti, mutta eräläiset pitivät otteen tiukasti tuloksessa ja mestaruus tuli selvällä erolla ennen HK-Kehrää.

HK-Kehrä sen sijaan joutui pelaamaan viimeisen sarjan viimeiseen ruutuun hopeasta. TKS ja Tela olivat ihan ns. iholla. 8-2 voitto 5. sarjassa MaKesta varmisti kakkossijan. TKS ja Tela sen sijaan jäivät tasapinnoihin vain 2 pistettä HK-Kehrän takana ja jouduttiin laskemaan keilapisteet. Tällä kertaa TKS oli parempi ja nappasi pronssit kaulaansa.

lopputulokset

HR lopputilanteet

Listat valmiina

Tulokset viimeisen HR osakisan jälkeen.
Joku tuloskorjaus voi vielä tulla.
Punaisella merkitty HR finaaliin pääsevät pisteiden perusteella.
Vihreällä syksyn ja kevään ykköspelaajina finaaliin marssivat.
HR finaali pelataan elokuun loppupuolella, kun uusi kausi on alkamassa.

lopputilanne 12/12 kevät 2021
PRO
CHAMPION
CLASSIC

Ruusula Open, finaali

Ruusula Open 10.6.2021
pudotuspelit ja lopullinen järjestys

Välierä
Uotila – Aravirta 182 – 222 (1)

Loppuottelu
Käyhkö – Aravirta 280 – 228 (1)

Lopullinen järjestys
1. Tomas Käyhkö Mainarit, Varkaus
2. Asko Aravirta Tornados, Helsinki
3. Pasi Uotila Ailec, Helsinki
finaalin alkuosan tulokset

kuva O. Pakonen