Naisten mestaruussarja ja miesten I divari

Naisten mestaruussarja

Mercur lähti pienelle karkumatkalle voittamalla kaikki 5 otteluaan. Normaalisti perässä tulisi tai edellä menisi GB, mutta nyt Mercurin ja GB:n väliin mahtuu edelleen yksi joukkue ja Strikers nousi myös tasapinnoihin.
Kilpailuvaliokunnassa oli viime kuun aikana paljon keskustelua ja pohdintaa, avaus aiheeseen tuli naisten sarjan sisältä, sarjan tulevaisuudesta. Ja nyt tilanne sarjassa näyttää olevan juuri sellainen, josta myös valiokunta haaveilee: tasainen ja kisataan myös muusta kuin siitä kolmannesta pudotuspelipaikasta. Toivottavasti kausi jatkuu samoissa merkeissä.

Kierroksen parhaan sarjan heitti GB 794 ja kolmesta seuraavasta Mercur 772-764-744.

Miesten mestaruussarja pelaa kierroksensa 26.10.

Miesten I divisioona

A-lohkosta voidaan odottaa tasaista aina kauden loppuun asti. Nyt HIFK:n takana kärkkyy 3 joukkuetta tasapistein. Yksikään joukkue ei ollut ylitse muiden tällä kierroksella. B-lohkossa sen sijaan alkaa yksi joukkue juosta muilta karkuun. Patterin II-joukkue oli selvästi muita edellä tämän kierroksen otteluissa ja karkasi kuuden pinnan karkumatkalle. Keskikasti on B-lohkossakin tasainen. Pudotusviivan alla olevat ovat vielä iskuetäisyydellä, joten tulevilla kierroksilla nähdään vielä nousuja ja laskuja.

A-lohkossa pelattiin kerran yli 800: HIFK 849. B-lohkossa Patteri II heitti kolmesti yli – 843, 841, 832 – sekä Ailec II kerran 828.

kierroksen pelaajat
naisten mestaruussarja
1. Heidi Manninen Mercur 1022
2. Erja Säde Strikers  953
3. Roosa Lundén GB 933
4. Taija Rolig Mercur 926
5. Sirpa Seppä Blooper 917

miesten I divisioona
1. Petri Lehtonen HIFK 1081
2. Jari Honkanen Patteri 1060
3. Jussi Petäjä Patteri 1026
4. Janne Kaukonen Patteri 1000
5. Ari-Pekka Semenoja Patteri 992

tilanne

ottelut
naiset
miesten I div

henkilökohtaiset
naiset
miehet I div

Talin sarjakierros 7.9

Naiset palasivat kisakentille

naisten 1. ottelukierroksella alku oli rauhallinen eikä yksikään joukkue saanut yli 700 pinnan tulosta. Toiseen sarjaan saatiin jo pari yli 700 tulosta ja kolmanteen kolme. Mercur lähestyi jo 800 pinnan rajaa ja puhkaisi sen neljännessä. Kierroksen päätöksessä tulostaso taas hieman tipahti.
Odotusten mukaiset joukkueet ovat kärjessä heti näin jo kauden alussa.

parhaat pelaajat 5 sarjaa:
1. Reija Lundén GB 999
2. Heidi Manninen Mercur 955
3. Sirpa Seppä Blooper 937
4. Taija Rolig Mercur 928
5. Taru Jäske City B 917

Miesten sarja jakautumassa?

Sarjassa on vasta toinen kierros menossa ja eroa alkaa syntyä. Voisiko sarja jakaantua jo näin aikaisessa vaiheessa kautta? Ailec ja Patteri pelasivat toisenkin kierroksen vahvasti ja ovat niillä paikoilla, joille he kuuluvat. GB seuraa hyvin perässä. Boltsi pelasi avauksen alakanttiin ja paransi nyt tulosta ja sijoitustaan. Tornados on avannut kautensa juuri päinvastoin ja ovat keskiryhmässä Munsoneiden ja Boltsin kanssa. Jyrällä ei pelit kulje ihan toivotulla tavalla, vaikka Jyrä II avasi pinnatilinsä kolmella voitolla. Jyrän joukkueet ovat painuneet viivan alle.
Patterin ja Ailecin kärkipaikat eivät ole sattumia, sillä vain he tekivät päälle 900 tuloksia illan pitkässä kelissä.

Parhaat pelaajat 7 sarjaa:
1. Arto Kuparinen Ailec 1607
2. Saku Konttila Ailec 1569
3. Eemeli Hemmi Patteri 1568
4. Kai Virtanen GB 1562
5. Toni Palermaa Patteri 1543

I divari käyntiin

Avauskierroksen perusteella kaudesta voisi tulla tasainen kärjen takana. Molemmissa lohkoissa on pari kärkiehdokasta ja heidän takanaan muut taistelevat keskikastissa ja putoamisviivalla. Ainakin A-lohkossa voisi aavistella tasaista kisailua lohkon alaosassa usean joukkueen kesken. B-lohko jakaantunee selvemmin keskikastiin ja viivajoukkueisiin. Pääasia on kuitenkin, että kaikki avasivat pistetilin. Ja ennakointi kauden avauksen ja hieman haasteellisen peliolosuhteen jälkeen lienee lähinnä arvailua.

Parhaat pelaajat (5 sarjaa):
1. Rauno Heikura JP 1032
2. Tommi Kiiveri HKV 1025
3. Ari Åberg Ailec 1025
4. Ari-Pekka Semenoja Patteri 1017
5. Jukka Sund HIFK 1009

tilanne

henkilökohtaiset:
miehet mestis
naiset mestis
miehet I div

 

 

Sunnuntain sarjakierros

Talissa pelataan täysi sarjakierros

Toissa sunnuntaina harjoiteltiin avaamalla kausi miesten mestaruussarjan ja II divisioonan A-lohkon kanssa. Nyt tulevana sunnuntaina Talissa on täysi kattaus eli mukaan tulevat niin naiset kuin miesten I divisioona että II divarin B-lohko.

Kisan peliolosuhde on saatu Talista jakeluun ja pitkällä mennään. Tästä löytyy grafiikkaa.

Lokakuun kierroksella pelataan lyhyellä öljyllä.
Lyhyen ja mediumin grafiikat tulevat myöhemmin jakoon.

Sarjamaksut

Sarjamaksut alkavalla kaudella ovat:

SARJA:

Miesten MS  7 s 44,00 € /pelaaja ja 176,00 €/joukkue

Miesten I-div. 5 s   27,50 €  /110,00 €

Naisten MS  5 s   31,50 €  / 126,00 €

5 X 5 eur. MS  22,50 € / 112,50 €

4 X 1 am M II  16,00 €  / 64,00 €

Seniorit MS  15,50 €  / 46,50 €

Trio  15,50 €  / 46,50 €

Veteraanit 2×3  13,00 € / 26,00 €

Veteraanit 3×3  13,00 €  / 39,00 €

hinnat sitoumuksetta

Pelikierroksen olosuhde 24.8.

Talissa avataan sarjakausi ensi sunnuntaina 24.8. klo 14 miesten mestaruussarjojen ja II divisioonan A-lohkon osalta
Kierros pelataan vielä viime kauden olosuhteella MEDIUM40

Talista saadun viestin mukaan uudet öljyt ovat tulossa ja varsinaiset tämän kauden kelit uudelle öljylle tehdään pelikierroksen jälkeen.

Sarjapalkinnot

Sarjojen palkinnot kaudelta 2013-2014

Kaikki sarjat ovat päättyneet ja ensi kauden sarjoihin on ilmoittauduttu. Tai melkein kaikki ovat hoitaneet ilmoittautumisen. Kahdelta seuralta puuttuu vielä lopulliset ja vahvistetut määrät.
Joka tapauksessa kaikki palkinnoilla olleet ovat mukana myös ensi kaudella, joten maksatuslistan voi julkistaa.

lista löytyy tästä

Sarjoihin ilmoittautuminen

SARJATOIMINTA KAUDELLA 2014-2015

Helsingin Bowlingliiton sarjatoiminta järjestetään hyvin pitkälti edellisten kausien tapaan.
Sarjoihin ilmoittaudutaan oheisella joko lomakkeella liiton toimistoon hbl (ät) helsinginbowlingliitto.fi tai ilmoittamalla lomakkeessa kysytyt tiedot sähköpostin viestiosassa
Lomakkeen saa myös paperisena tai excelinä toimistolta, jos haluaa. Täyttäkää lomake huolellisesti ja jos siitä on jotain kysyttävää, niin voitte tiedustella liiton toimistolta. Lomake on sitova eli harkitkaa tarkasti, mihin sarjoihin osallistutte, jotta syksyllä ei sitten tule ikäviä yllätyksiä, jos ette saa porukkaa kasaan.

VASTAUKSET 19.5.2014 mennessä

Sarjat/lohkot, joissa on alle 8 joukkuetta, pyritään pelaamaan kaksinkertaisena sarjana. Sarjapelit veteraanien pelejä lukuun ottamatta ovat yleensä sunnuntai-iltapäivinä ja –iltoina sekä kauden alussa ja lopussa arki-iltaisin.

Sarjat, joita pelataan HBL:n alueella kaudella 2014-2015.
4- MIES-/NAISJOUKKUEET
Miesten sekä naisten mestaruussarja ja miesten ykkösdivisioonien 2 lohkoa. Mestaruussarjan pelit Talissa sunnuntaisin klo 14. HUOM! I divisioona pelaa 5 ottelua/kierros ja pelit aloitetaan klo 16 aikaan, siten että kaikki sarjat päättyvät samaan aikaan n. klo 20. Miesten mestaruussarjassa sarjakierroksia 8 ja 7 ottelua/kierros. Naiset 5 ottelua/kierros, kaikkiaan 7 kierrosta, mutta lopullisesti päätös tehdään joukkueiden ilmoittauduttua.

4 X 3s. Alempien sarjojen 4-miesjoukkueiden lohkot muuttavat pelitapaa. He pelaavat 3 sarjaa/kierros, mutta jokaiseen sarjaan vaihtuu vastustaja. Samaan tapaan kuin mestis ja I divari. Miesten II divisioona pelaa Talissa ennen miesten I divisioona n. klo 13. Sarja pelaa 7 kierrosta Talissa ja muutama kierros muissa halleissa, mutta tuo tarkentuu vasta joukkuemäärien mukaan.

Naisten I divisioona pelaa Talissa ja se muodostetaan vasta kevääksi kauden 2013-2014 tapaan, jos on tarvetta.

5 X 5 sarja eurooppalaisittain (luokkatasoituksin, lisäksi naisille + 8p/s)
Mies-, nais- tai sekajoukkueet. Joukkueiden pelaajat pelaavat yhden sarjan vastustajan jokaista pelaajaa vastaan ja voitetusta sarjasta joukkue saa 2 pistettä, tasapelistä 1 pisteen ja häviöstä jää pisteittä. Jokaisessa ottelussa on siis jaossa 50 sarjapistettä, jotka vaikuttavat suoraan sarjataulukkoon.

HUOM! ottelut voi pelata luovuttamatta vaikka viidellä haamulla. Haamu- ja pelimaksut tulevat maksettaviksi jälkikäteen.
Pelipaikkana muut hallit kuin Tali avauskierrosta lukuun ottamatta.

JUNIORISARJA
Pelataan Junioreiden HBL Rankingin yhteydessä eri halleissa. Neljä sarjakierrosta. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, mutta helpottaa kauden valmistelua.

VETERAANISARJAT 3 X 3s. ja 2 X 3s. am. (ikähyvityksin)
Osallistumisoikeus henkilöllä, jotka täyttävät kalenterivuonna vähintään 60 vuotta.
Pelit pelataan keskiviikkoisin Talissa.
Osa kierroksista, ns. tasauskierrokset, pelataan kaksinkertaisena.

SENIORISARJA 3 X 3s. am. (luokkatasoituksin, lisäksi naisille + 5p/s.)
Osallistumisoikeus henkilöllä, jotka täyttävät kalenterivuonna vähintään 50 vuotta.
Pelikierrokset yleensä tuplakierroksina ja pelipaikkana Tali sunnuntai-iltaisin. Alku- ja loppukaudella 1 kierros arki-iltana.

TRIOSARJAT 3 X 3s. am. (luokkatasoituksin, lisäksi naisille miesten sarjassa + 8p/s)
Miesten ja naisten joukkueille. Sarjan pelikierrokset yleensä kaksoiskierroksina. Alku- ja loppukaudesta voidaan pelata muutama kierros myös arki-iltoina. Pelipaikkoina muut hallit kuin Tali avausta ja päätöstä lukuun ottamatta.

Luokkatasoitukset trio-, 5×5 Eu- ja seniorisarjoissa: M-0, A-5, B-12, C-20 ja D-35.

HUOM! haamumaksut ovat lähes kaikissa sarjoissa 10 €/haamu, kuitenkin min. 20 euroa ja max. 50 euroa. Luovutusmaksut erikseen ja viimeisellä kierroksella korotetut.

Ilmoittautumiset sarjoihin pyydetään 19.5.2014 mennessä, jonka jälkeen pääsemme tekemään sarjakalenteria ensi kaudelle. Syksyllä emme enää pysty ottamaan vastaan jälki-ilmoittautumisia kuin erittäin harvinaisessa poikkeustapauksessa, joten toivomme että ilmoittaisitte osallistumisenne ajoissa.  
Kaikkiin HBL:n sarjoihin osallistuminen edellyttää keilaajalta HBL:n rekisteröitymistä.
Vanhojen keilaajien rekisteröityminen tehdään alkusyksyn aikana mutta ehdottomasti 1.10. mennessä. Uusia pelaajia otetaan vastaan mahdollisimman paljon ja rekisteröityä voi koko kauden ajan.

Farmisopimukset ovat HBL:n sarjoissa voimassa vain HBL:n seurojen kesken. Pelaaja voi tehdä rajoitetun farmisopimuksen sellaiseen sarjaan tai pelimuotoon, jossa hänen omalla emäseurallaan ei ole omia joukkueita. Esim. veteraani- tai juniorisarjat, mutta miesten ja naisten sarjat katsotaan yhdeksi sarjaksi/pelimuodoksi. Nainen ei voi siis pelata farmisopimuksella miesten sarjaa, jos seuralla on naisten joukkue samassa pelimuodossa. Jos emäseuralla on joukkue po. sarjassa, niin siinä tapauksessa farmisopimuksen voi tehdä kattamaan kaikkia HBL:n sarjoja, sarjatasoja ja pelimuotoja.

Sääntöön on poikkeus: nuori tai juniori, joka on tullut päätoimisesti opiskelemaan HBL:n alueelle. Hän voi tehdä farmisopimuksen sarjapelien osalta kuulumatta HBL:n alaiseen seuraan. Farmisopimus tehdään omalle kaavakkeelle ja maksetaan SKL:lle.

Sarjamaksuihin HBL:n osalta tulee pieniä korotuksia kautta linjan lukuun ottamatta alennuksia veteraanisarjoihin. Uudet vahvistetut maksut tulevat HBL:n nettisivuille toukokuun lopulla.

II-, III- ja muita joukkueita ei voi ilmoittaa sarjaan ilmoittamatta myös I-joukkuetta tai muita järjestyksessä ylempänä olevia. I-joukkue on aina sarjassa ylimmällä tasolla oleva joukkue. Esim. jos/kun I-joukkue putoaa ja II-joukkue nousee.

Sarjan ilmoittautumiskirje

GB naisten mestariksi

GB:lle kultaa

HBL naisten mestaruussarja 2013-2014
Mitalipelit (paras kolmesta) 5.4.2014

Semifinaali
Mercur-HKV 2-0 (780-639, 731-698)

Finaali
GB-Mercur 2-1  (755-866, 901-875, 821-733)

1. GB
2. Mercur
3. HKV

parhaat:
1. Reija Lundén GB 704 (3 sarjaa) 234,7
2. Heidi Poikonen GB 684 ( 3 srj) 228,0
3. Leena Jokiniemi Mercur 1089 (5 srj) 217,8

kaikki tulokset

GB_2014

Naisten Trio, lopputilanne

Naisten Triosarja päättyi

Viimeisellä kierroksella pistettiin hieman mitalijärjestystä uusiksi. Viidennen kierroksen ottelu KaPS N- HKV I oli jo hyvin ratkaiseva lopputulosten kannalta. KaPS:n 8-0 voitto pudotti HKV:n nelossijalle, mutta hkv-läisillä oli vielä peli pelaamatta ja kapsilaiset päättivät kautensa.
City B:n ykkösen jäätyä tasoihin Telan kanssa oli mitalissa kiinni enää neljä joukkuetta. MBI:n mestaruus oli jo ennen kierroksen pelaamistakin lähes päivän selvä juttu.

Lopulta sarjataulukon alemmalla puoliskolla majaillut Fenix nousi mitalien ratkaisijaksi voittamalla HKV ykkösen 6-2. Ottelun loppupinnoissa Fenix oli vaivaiset kaksi hkv-läisiä edellä ja nuo kaksi pistettä myös ratkaisivat pronssimitalit KaPS N:n eduksi.

Boltsi pelasi varmasti hopealle ja MBI vei mestaruuden ja teki kierroksen parhaan sarjan kauden päättäneeseen sarjaansa (641).
Sarjataulukko eli ihan loppuun asti. Tela kipusi taulukon alareunalta keskikastiin ja City B kakkosen ohittivat myös Fenix ja HKV II.

Tapiolassa pelattu kierros oli kauden parasta, vaikka mitaleista pelattiin. Klo 11.00 pelattu 5. kierros oli kauden paras joukkuepisteiden keskiarvoina laskettuna (1659) ja kauden lopulta päättänyt 6. kierros oli kolmanneksi paras (1633). Ilman aikataulullista sähläystä kauden olisi päättänyt 9. kierros, joka oli keskiarvon valossa se toiseksi paras (1637)

kierroksen parhaat tasoituksin:
1 Taina Holvila KAPS/N 647 (60)
2 Tiina Ritonen Fenix 621 (105)
3 Kirsi Turkki City B 611 (60)

kierroksen parhaat puhtain tuloksin:
1 Taina Holvila KAPS/N 587
2 Eila Pitkänen Boltsi-72 557
3 Kirsi Turkki City B 551

sarjatilanne
henkilökohtaiset

Sarjakierros Talissa 23.2.

Naisten sarjat

GB on mitä suurimmalla todennäköisyydellä kauden päättävässä loppupelissä. Tuskin mikään vedonlyöntitoimisto antaisi 0.001 suurempaa kerrointa GB:n putoamiselle kakkossijalle. Play-Offien 1. ottelussa pelaavat erittäin suurella varmuudella Mercur ja HKV, sillä Blooperin takamatka on pitkä mutta umpeen kurottavissa palasten loksahtaessa juuri heille sopivasti.
Jos pelit menevät kuten pelatulla kierroksella, niin Blooperin tehtävä on mahdoton.
Strikesille ja Boltsille jäi paljon panosta sarjan loppupään kahinoihin. Keskinäinen ottelu on silloin mahdollisesti ratkaiseva.

Ykkösdivarissa voitosta kisaavat City B ja Patteri N tasaisesti. Pelatulla kierroksella City B oli parempi keskinäisessä ottelussa. Tuo voi olla sarjavoiton ratkaiseva ottelu myös viimeisellä kierroksella?

Miesten mestaruussarja

Ailec ja Patteri I ovat Play-Offissa mutta järjestys ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella. Nyt Patteri otti Ailecin eroa kahdella pinnalla kiinni ja tuo 2 pistettä on eroa kokonaispinnoissakin. Tornados ja Munsons kisaavat kolmannesta paikasta. Tällä kierroksella kumpikin kahmaisi 10 pinnaa pussiin, joten ero pysyi 2 pisteessä Tornadoksen eduksi. GB nousi pois pudotuspaikalta pelattuaan 10 pinnan kierroksen. Viivalla käy vielä kuhina, kun GB, Patteri II ja Boltsi-72 ratkaisevat toisen I divariin lähtevän. Kehrän pelipaikka ensi kaudella on I divisioona ja luopuminen taistelusta sarjapaikan säilyttämiseksi näkyi myös yhden pelaajan vajauksella pelaamisena.

Miesten I divisioona

Divarista on nousemassa kaksi Jyrän joukkuetta ylös. Jyrän kakkosella olisi teoriassa mahdollisuus jäädä lohkossaan kakkoseksi, mutta se vaatisi täydellistä nollan pisteen kierrosta ja HIFK:lta lähes unelmakierrosta. 17 pinnaa on liikaa kiinni kurottavaksi.
Jyrän ykkönen osoitti että täydellisen kierroksen voi pelata toisin päin. 21 pinnan lisäys pinnapussiin tietää jo tavoittamatonta 25 pinnan etumatkaa. Turnausjohtaja Ove Löfgren muisteli, että olisi 1. kerta kun joku tekee täydet 21 pinnaa.

Pudotusviivoilla ei ole suurta draamaa enää odotettavissa. City B ja Tela putoavat A-lohkossa ja Jyrä III sekä RK B-lohkossa. Kisaa ei taida syntyä enää edes sarjan kakkospaikasta ja siitä saatavasta rahapalkinnosta.

sarjatilanne

parhaat
naiset, mestaruussarja 5 sarjaa
1. Reija Lundén GB 1101
2. Leena Jokiniemi Mercur 1080
3. Heidi Lind Blooper 1033

naiset, I div 4 sarjaa
1. Marja-Liisa Puranen Sepottaret 741
2. Helena Kukkonen Sepottaret 727
3. Tiina Tukia City B 719

miehet, mestaruussarja 7 sarjaa
1. Peter Strömberg Tornados 1725
2. Kai Virtanen GB 1592
3. Harri Määttä Ailec 1577

miehet, I divisioona 7 sarjaa
1. Raimo Mustajärvi Jyrä 1584
2. Niko Kanerva Jyrä 1567
3. Tom Roth HVV 1559