Kausi 2014-2015

Uusi kausi edessä

Tulevaa kautta varten pitää kisoja suunnitella tai monella kisa on jo varmasti alustavasti sovittunakin.
Ohessa kauden runkokalenteri ilman kansainvälisiä kisatietoja. Ballmaster on silloin kuin sen kaikki olettavat olevan eikä tammikuun alkuun kisoja kannata Taliin hakea.

Kaavakkeen saa liiton toimistolta myös excel-versiona. Tänä vuonna emme käytä netti-ilmoittautumista apuna, koska suosio ei ollut hintansa väärti.

Kisoja on anottava viimeistään 30.4. Kilpailuvaliokunta päättää kisa-ajoista 19.5.

Tali kutsuu kisajärjestäjiä omaan palaveriinsa ja niin tekee myös Tapiola perinteisesti.
Tapanilassa ja Masalassa on oma vakiintunut järjestäjäporukka, joten he sopivat omat pääkisansa yhteistyössä hallin ja toimiston kanssa sopivasti muiden HBL:n alueen kisojen lomaan.
Uusia kisajärjestäjiä kaivataan aina ja tarvittaessa heitä ohjataan, opastetaan ja käydään koko kisan järjestäminen läpi ns. ”kädestä pitäen ja ohjaten”.
Ruusulaan mahtuu hyvin kisoja, kun taas Tali ja Tapiola lienevät täyteen buukattuja ”vanhojen” järjestäjien toimesta. Urheilutalolta löytyy varmaan tilaa uudelle kisajärjestäjälle.

Sarjoihin ilmoittautuminen päättyy 19.5. ja tästä tulee erillinen tiedote. 

Runkokalenteri

Yleiskirje

Kilpailujen anomuskaavake

Kilpailujen myöntämisperusteita