SKL valtuustossa tapahtunutta

Olli Hossi valittiin SKL:n puheenjohtajaksi

Puheenjohtajan paikka vapautui kun Perttu Jussila joutui luopumaan tehtävästä henkilökohtaisista syistä.

Uutinen SKL:n sivuilta
Samassa kokouksessa Harri Järvinen valittiin yksimielisesti SKL:n kunniapuheenjohtajaksi
Olli: ”Pystyn osoittamaan mittavia ja tavoitteet ylittäneitä tuloksia kaikilta alueilta koko työ- ja keilaurani ajalta. Erityisenä osaamisalueena on pidetty kykyäni motivoida kokenut ja
virtuaalinenkin asiantuntijatiimi saavuttamaan yhdessä erinomaisia tuloksia.
Keilailuliiton suurin haaste on kilpakeilaajien keski-iän nousu. Rekisteröidyistä keilaajista
jo pitkälle yli 55% on yli 60 vuotiaita ja vain tuo luku kasvaa. On toki myös lajin hieno puoli, että sitä voi harrastaa todella pitkään, mutta uusia harrastajia on saatava, jotta laji ei kuihdu Suomessa urheiluna. SKL:n ensilisenssi on mainio työkalu tähän, mutta siitä pitää rakentaa todella helppo, houkutteleva ja aina tarjolla oleva vaihtoehto sopivilla lisäpaketeilla kaikille ikäluokille, jotka etsivät sopivaa uutta harrastusta itselleen. Tämä
vaatii jatkossakin läheistä yhteistyötä SKL:n, hallien ja seurojen kesken.Uskon, että monipuolinen työtaustani erilaisissa kansainvälisissä esimiestehtävissä, prosessien ja toiminnan kehittämisen osaamiseni sekä yli 40-vuotinen rakas suhde lajiin nimeltä keilailu antavat mainion pohjan nostaa Suomen keilailu taas kasvu-uralle.”